tiistai 29. joulukuuta 2015

Lähtölaukaus

Olen olutmies. Pidän oluen mausta. Olutkuppiloiden mutkaton turhia sievistelemätön tunnelma on aina viehättänyt... On mukava piipahtaa, tavata tuttuja, lukea iltapäivälehdet ja siinä ohessa juoda olut tai pari... vetää palsa päälle ja siirtyä muihin puuhiin...
Joskus -90 luvun puolella tuli sattuma kuvaan... Tuli työkomennus Saksaan... Tarkemmin Baden -Wurtenbergin alueella olevaan pieneen Backnangin kaupunkiin.

Seuraavana vuonna olin Aalenissa samalla alueella

Siellä tuli käytyä olusilla.. Muuten samaa kuin kotonakin. Erona oli se, että mukana oli outo juttu...Maku... Suomalaiseen "tunturipurojen" raikkaaseen tottuneelle oli melko yllättävää juoda sikäläistä vehnä dunkkelia... Pikkuhiljaa kotosallakin alkoi kaipaamaan makuja lasiinsa... Siihen aikaan, varsinkaan pohjanmaan perukoilla vaihtoehdot olivat kotimaisten isojen panimoiden tarjonnan mukaisia...  Työ kuljetti sitten isolle kirkolle Helsinkiin ja siellä löytyi tsekkiläisiä pilsnereitä, saksalaisia oluita... Näistä se lähti ja pikkuhiljaa löytyi pintahiivaoluet Alet, Bitterit, Apat, Ipat...
Jossain vaiheessa aloin miettimään olisiko mahdollista tehdä itse täysmallasolusia.. Aidosti mäskäämällä siis... Olin tehnyt ensimmäiset kotiviini joskus -80 luvun alussa ja kohta sen jälkeen myös uuteoluita...Homma jäi muiden asioiden varjoon... Eikä nämä ensimmäiset mitään kovin kummoisia olleet...
Netistä alkoi löytyä asiaan liittyvää tietoa... Pikkuhiljaa alkoi asia etenemään... Taisi mennä pari-kolme vuotta aikaa... Aina silloin tällöin juttu kävi mielessä... Jotain tarvittavia välineitäkin hankin..
Eka mäskäys oli melkoista tuherrusta... Mäskiastiana oli muovisaavi saunan lauteilla... siivilän asian ajoi viiniastian siiviläpussi... Vierteen keittoon löytyi varastoon unehtunut noin 30 litran kattila... Vaivalloista puuhaa joka antoi 25 litraa kohtuullisen sameaa vierrettä . Mutta... Valmis tuote oli täysmäskättyä olutta... Maku yllätti... Heti ekalla yrittämällä olutta jota kehtasi tarjota muillekkin...
Nyt innostuin todella...Tajusin, että oluen pano ei ole mitään rakettitiedettä... perusasiat pitää tietää mutta ne ovat opittavissa...
Kapinallisena pohjalaisena kävi mielen vieressä ajatus "Myynnissä olevat laatuoluset on järkiään nimetty erikoisoluiksi. Tähän sitten lätkäistään hinnaksi 5-7 euroa pullolle. Miksipä en tekisi itse" Päätin siis säästää ja tehdä itse... Tavoitteeksi asetinm että omatekoisen oluen pitää niin tekniseltä laadultaan kuin maultaankin pystyä kilpailemaan kaupallisten oluiden kanssa vähintään tasapäisesti. Tästä se sitten lähti...

torstai 24. syyskuuta 2015

Päivän sana

"Kun Saatana, maailma ja omat ajatukset käyvät ahdistamaan, pitää hankkiutua hyvän oluen, musiikin ja seuran pariin." -Luther-