Tarina kulkee kuin isäukon lapsuuden muisto kolme- ja neljäkymmentäluvulta. Aikaan jolloin kesät oli kesiä ja talvella jäätyi elohopea lämpömittarin. Niin paitsi poikkeushan se vahvisti silloinkin normaalia keliä. Vuonna - 38 kuulemma oli sen verran erikoinen talvi, että siellä kotikulmilla maa oli niin sula vielä tammikuussa, että vaari sai kylvettyä harjupeltoon ruista ja poikaset tietysti pantiin laittaan lehmihakaan aidanseipäitä, kun kerran maakin oli sula. No seuraava talvi olikin sitten kansakunnan muistiin jäänyt monestakin syystä. Talvisota syttyi. 105 päivää taistelua ja helvetilliset pakkaset. Setävainaani muisteli monta kertaa sitä sotatalvea. Lunta tuli jumalattomasti ja pakkasta oli asiaksi asti. Kuivatti pihakaivotkin. Ilman vettähän ei pärjää kun talossa kuitenkin karjaakin. Semmoisia määriä mitä karjatalous tarvii ei lumesta saa sulateltua. Reen päälle tekivät lautalaatikon joka tilkittiin ja jäädytettiin veden pitäväksi. Sitten vain parin km päästä joesta vettä ajamaan.
Niin isäukon tarina meinasi aivan unehtua. Olivat pyhänkoskella katsomassa kun Yrjänän emännän syntiä kuvasivat. Tosin tarkkana ollakseni tämä elokuva kuvattiin v - 43. Edvin Laine ohjasi ja Tauno Palo oli ensirakastajana. Parasta tietysti oli kun kohtauksien joukossa oli myös tukilla lasku koskessa. Pyhänkoski oli silloin ja on vielä nytkin korkealla vedellä ihan mainittava kymi. Eihän sinne villiin koskeen tietysti voinut päästää ketä hyväänsä. Paikallinen, joen hyvin tunteva, uitossa monet kerrat mukana ollut Antti Tuorila sattu olemaan soppelisti sotalomilla ja teki stuntit. Isäukko kertoi, että jännä oli kosken sillalta katsoa kun Antti tuli tukilla koskea alas.
Ja nyt kilometrin mittaisen aasinsillan yli olutmiehen syntiinlankeemuksen.. Juuu.. Ei ollut mitenkään mahdoton synti, kunhan ennemminkin julkinen tunnustus. Tässä iltasella tuli oikeen pitkäjalkaisesta viinilasista punaviiniä nautittua .Ja talossa olisi ollut oluttakin, mutta niin vain tuli viini tällä kertaa valittua.
El Copero, espanjalainen punkku. Ei elämää suurempi, mutta eihän tuo ihan pöllön makuista ollut. Marjainen, makeahko, kohtuullisen helppo.
Vaan itselleen on helppo olla suvaitsevainen. Toisinaan, ehkä useimmiten maistuu olut. Toisinaan viini, joskus snapsikin.. Kohtuudella kuitenkin.
Ja kuva tietysti viinistä, puukko kuvassa ei liity muuten asiaan, kunhan nyt hoitaa paperiveitsen virkaa. Alunperin sukulaismiehen Itä-Karjalassa v - 42 rustaama sota puukko rauhantöissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti