maanantai 21. marraskuuta 2016

Olutseura Luther kävi kylässä

Kesällä Suuret oluet pienet panimot tapahtuman lasinpesupisteessä oli muiden joukossa kaksi puheliasta olutharrastajaa. Lari Junkkari ja allekirjoittanut. Siinä muun keskustelun ohessa Lari kysäisi olisiko mahdollista jos Os Lutherin väki piipahtaisi panimollani kylässä joskus syksyllä.
Siinä alkavan kesän kynnyksellä oli helppo luvata. Kesä tuli ja meni. Lokakuussa Lari soitti ja sovimme vierailupäivän. Vielä silloin ei hirveesti jännittänyt. Mutta!!!. Viikko sitten tiistaina jännitti. Ihan oikeesti. Olimme sopineet tapaavamme ensin Wanhassa Tapissa ja siitä sitten lipuvamme panimolle. Klo 18 oli vatsanpohjassa perhosia ja mietin hiljaa mielessä, että kuinkahan tässä käy.
Wanhaan Tappiin kokoontui oikein kiva poppoo ja siitä sitten siirryimme hyvässä marssijärjestyksessä panimolle.
Yritin sitten parhaani mukaan kertoa millainen panimo on. Millaisia olusia teen ja mikä on se oluenpanofilosofia jota yritän toteuttaa. Siinä vierähti pari tuntia panimo/olutasian ympärillä.
Ilta oli mukava samoin vieraat ... Maistelimme muutamaa olutta ja edelleenki hyvää järjestystä osoittaen poistuimme kukin omaan kaupunkiimme... :)

Tapaamisiltana sai nauttia hyvästä seurasta, oluesta ja musiikkiakin oli taustalla. Lutherin joskus kauan sitten lausuman ajatelman mukaisesti. 

 "Kun Saatana, maailma ja omat ajatukset käyvät ahdistamaan, pitää hankkiutua hyvän oluen, musiikin ja seuran pariin." -Luther-










keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Rosteria

Löytö...3kp 66 litran rosteriastioita.
Käymis-/ kypsytysastioiksi oivallisia.  Astiat on jo jonkun aikaa odottaneet panimolla. varmaan seuraava pano tuleekin käytettyä rosteripänikässä. Kunhan ehdin, laitan pönttöihin hanat yms pikku modailua...
Painaahan nämä jonkunverran enemmän mitä muovipöntöt.
Toisessa vaakakupissa on helppo puhdistettavuus, muoto ja mun tarpeisiin sopiva koko.




tiistai 1. marraskuuta 2016

Salhojankatu 29 ESB, proto 1

Taas on pannu tulilla.
Nyt tulilla perinteinen britti ESB
Suunnitelmissa siintää ns "kauppavahva".  Peribrittiläinen olut. Alkoholia suht hintsusti, mutta makua n 40 IBUn verran.
Haluan kokeilla miten tämmöinen onnistuu. Toinen syy on halu verrata Fermentiksen 04 ja 05 hiivojen tuottamia makuja. Siksi miedot alkoholit. Eipähän ole prosentit sotkemassa makumaailmaa. Jaan vierteen kahteen käymisastiaan. toiseen Safeale 05  ja toiseen Safeale 04. Jälkimmäisen sanotaan tuottavan tyypillistä brittiolutta. on pitkä aika siitä kun olen viimeksi tätä 04sta käyttänyt. Oma pintahiivojen suosikkini on monestakin syystä ollut 05.
Vertailemalla oppii ja mistäpäs sitä tietää jos löytyy uusia näkövinkkeleitä tähän hiivausasiaankin.
Reseptiikka menee tyyliin
Viking Malt Pale Ale 66%
Muntonsin Maris Otter blend 29,6%
Viking Malt Cara plus 4,4%
Humaloinnnissa:
Katkerona
Target ja East Kent Golding
Aromi ja flavorihumalana
 East Kent Golding.
Hyvin mutkaton ja simppeli resepti ilman erikoisempia kotkotuksia.


sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Mäskäimelle pientä pintaremonttia

Siitä hetkestä kun mäskäimeni tein on mieltä vaivannut tunne  puolitiehen jääneestä projektista.
Mäskäys onnistui kuten asiaan kuuluu, mutta keskeneräinenhän semmoinen pytty on jossa on pata, lämmitin ja eristeet, mutta pintamateriaali puuttuu.
Aluksi suunnittelin tekeväni muovipinnoitetusta pellistä vaipan, mutta asia jäi onneksi hautumaan.
Taannoin kävin panimovierailulla ja siellä museossa katselin vanhoja mäskäipyttyjä. Niissä ulkovuoraus oli puuta... Siitä se idea sitten syntyi.
Minun käsipelillä liikuteltavaan pikkupyttyyn ei kannattanut laittaa tuuman ponttilankkua... Tyydyin 16mm sisäverhouspaneliin.  Materiaaleihin upposi reipas kymppi. Itse työ tuli tehdyksi parissa tunnissa.
Hyödyt:
-Pytty ei enään sairasta silmää keskeneräisyydellään
-Puuvaippa suojaa pytyn eristeitä
-Vaippa parantaa eristävyyttä. Mäskäimen lämmöt pysyvät tasaisemmin hallinassa
Laitteisto testattiin muutaman aateveljen kanssa vietetyssä oluentekokimpassa.
Teimme 60 litran annoksen vierrettä. Tuotos jaettiin kristillisesti tasan ja jokainen sitten tekee omasta vierreosuudestaan omanlaisensa olusen. Oluita vertaillaan joskus tulevan elokuun aikaan. Veljellisessä hengessä, tottakai.
Mäskäin pelitti hienosti. Se mitä olusta suunnitellessa tavoiteltiin toteutui lähes laskennallisten tavoitteiden mukaisesti.
Oheisen reseptin mukaisesti mentiin.
KIMPPA MO 04-16
Recipe Kimppa MO 04-16 Style Generic Ale
Brewer Batch 60.00 L
All Grain
Recipe Characteristics
Recipe Gravity 1.054 OG Estimated FG 1.014 FG
Recipe Bitterness 27 IBU Alcohol by Volume 5.3%
Recipe Color 10° SRM Alcohol by Weight 4.1%
Ingredients
Quantity Grain Type Use
0.50 kg Halcyon Pale Ale Grain Mashed
1.00 kg Viikkarin pale ale Grain Mashed
0.25 kg CaraMunich Grain Mashed
12.00 kg Maris Otter Malt Grain Mashed
Quantity Hop Type Time
30.00 g Pacific Gem Pellet 60 minutes
30.00 g Waiti-iti Pellet 30 minutes
10.00 g Pacific Gem Pellet 30 minutes
30.00 g Waiti-iti Pellet 10 minutes
Quantity Misc Notes
Recipe Notes
sokeroitumistauko 35litraa 72C>65C 60 min
ulosmäskäys 27 litraa 90C> 75C 15 min
jatkuva huuhtelu ~70C 21 litraa
Vierteen keitto 80 min





lauantai 26. maaliskuuta 2016

Ylpeys ja Lankeemus

No joo... Sitähän tavataan sanoa, että ylpeys käy lankeemuksen edellä... Mä oon jo sen verran kauan puuhannu näiden mäskisydeemien kaa, että tiedän laitteeni ja mäskäys itsessäänkin alkaa oleen handaakissa, ainaskin näillä infuusiosydeemeillä (näin siis luulin ).
Tavoitteena oli Dortmunder Export tyylinen perusolut ilman kummosia kikkailuja. Mäskin perusjuttuina Pilsner, CaraMunich ja kaurahiutale. OG tavoitteena oli 1.049 ja määrää ajattelin 65 litraksi,
Panon tein työpäivän ohessa. Panimotilat sattuu oleen mun työhuoneen kohdalla, kerrosta ylempänä.
Lämmitin vedet ja virittelin vehkeet. Aluksi vaikutti, etä homma menee tosta noin vaan,,,silleen vasurilla,,, En juurikaan sekoitellu mäskiä, luotin siihen, että pumpulla kierrätys riittää...  Varotusvalon olisi pitänyt syttyä siinä vaiheessa kun laskin vierrettä keittokattilaan. Tarkastin refaktometrillä vierteen ja lukema oli 1.040... Ajatus oli vapaalla ja jatkoin laskua. Totuus paljastui kun vierteen keiton loppupuolella tarkistin keitokseni. Refraktometri näytti 1.042. Ensin hyppäsin tasakäpälää. Taisin noituakkin hetken aikaa. Sitten alkoi kokoon keitto... Tunteroinen meni ja vierteestä tuli 1.047... määräksi kutistui 57 litraa... Miten kävi humaloinnin? Se on pelkkää kysymysmerkkiä...
Laitoin toisen astiaan 40 litraa ja hiivaksi 4 pussia S189. Toiseen astiaan startterissa kasvateltua WhiteLabsin German Lager hiivaa. molemmat astiat lähtivät käymään oikein reippaasti. Kontrollerilla säädin käymislämmön 12 asteeseen. Nyt kun pääkäyminen alkaa oleen finaalissa kävin avaamassa kaapin. Diasetyylitauon aikana saa olla vuorokauden +18 asteessa. Sitten lähtee lagerointi 12 asteesta alaspäin. parin päivän välein lasketaan lämpöä asteella.. sitten vain annetaan kypsyä, kypsyä,,,,kypsyä.
Sitähän ei tiedä mitä tästä epäonnen keitosta tulee, mutta suuhan sen sitten paljastaa.

Miksi mäskäys meni ketuille?
-Mäskin sekoittaminen jäi liian vähälle. Pelkkä pumpulla kierrätys ei näemmä riitä.
- Vähensin huuhteluveden määrää, mutta en laskelmissani muuttanut mäskäystehokkuutta alemmas.
-Vierrettä tuli laskettua liian reilusti... n 2 litraa minuutissa olis se ihanne, mutta hoppuilin...

Pitänee ottaa nöyrästi oppi vastaan ja jatkossa olla tarkempana.

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Hiivanviljelyä ja kuivahiivaa

Tunnustaudun kuivahiivamieheksi. Useimmat olueni olen niillä tehnyt ja ainaskaan oma suu ei ole pahemmin asiasta närkästynyt.
Talvella tein kuitenkin nestehiivalla lagerin . WhiteLabsin German Lageria kasvattelin startterissa sen verran, että sain riittävän hiivausasteen 55 litran satsille. Tuore nestehiiva oli ärhäkkää tavaraa ja käyminen onnistui nappiin. Otin hiivaa talteen ja pakastin. (n 20%glyserolia, 20% vettä ja 60% hiivamujua).
Nyt olen herätellyt hiivaa ja hieman pyörii mielessä, että onkohan tämä sitä pepa edellä puuhun nousemista. tein ekan startin puoleen litraa 1.030 vierrettä. sitten vajaa litra lisää vierrettä. Eilen lisäsin saman verran vierrettä. Kyllä siellä elävää hiivaa on ja lisääntyykin se. vaikuttaa kuitenkin laiskanpulskealta ja hitaalta. Voi olla, että olen tehnyt homman joitensakkin vituralleen, hiivaa on pakkasessa kuollut liian kaa...tms????.
Onneksi kaapissa on Fermentiksen S-189 kuivahiivaa 10 pussia. Olen kuullut tästä kuivahiivasta kehuja joten Humlesta piti satsi tilata kun suomen kaupoista ei löytynyt. Aiemmin olen käyttänyt Fermentiksen W 34/70 hiivaa, mutta nyt kokeilen millaiseen lopputulemaan tuolla S-189llä pääsee...
Juuuu... Aion kyllä käyttää tuon startterinkin, mutta taidan pelata varman päälle.
Teen 65 litraa vierrettä. Siitä vajaa 40 litraa menee S-189llä hiivattuna ja loput parikymmentä litraa käytän tuolla startterilla. Kiva verrata miten maut yms jutut napsahtaa kohdilleen. Ja lähteeköhän tuo startteri edes käyttämään vierrettä. Jos lähtee, niin kuinka laiskahti?...


maanantai 7. maaliskuuta 2016

Wiinikan Punikki/ Plutoona Ahtanum


Talon perusvarma Amerikan Red Ale.
Maltaat:
Viikkarin Pale Ale ja Munich perusmaltaana
väri- ja karamelli Amber malt ja CaraMunich 1
kauraa keventämässä mallasrunkoa
humalat:
Katkero:Centennial
Aromit ja Flavorit Cascade ja Ahtanum
Ahtanum kokeilu vaikuttaa oikein mielenkiintoiselta. Vaihdoin uteliaisuuttani aiemmin käyttämäni Amarillon siiheen ja kohta pääsee vertailemaan ... juuri nyt vaikuttaa, että saan jo ennestään tasapainoiseen oluseen sen pienen eron jolla erinomainen erottuu hyvästä.
 

Mäskäin... Nyt olin nuukana, mutta homma onnistui

Kaverilta saamani noin 80 litrainen kelvollisen kuntoinen rosteripata alkoi poltella näpeissä.. Olin melkolailla kypsynyt yritykseeni rakentaa verkkokorimäskäintä... Teuvan pata oli hemmetin hyvä vierteen keittoon, vesien lämmitykseen yms.. Mutta verkkopohjakorilla mäskääminen ei onnistunut kuten toiveena oli.. Homma onnistu, mutta prosessin toistettavuus tökki...
Otin lusikan kauniisti käteen ja päätin muokata sydeemin kolmen kattilan pienpanimoksi.
-Teuvalainen 120litran sähköpata (vesien lämmitys ja vierteen keitto)
-80 litran saunanpadasta mäskäin
-30 litran hehkuviinikattilasta huuhteluvesikattila.

Mäskäinkattilan tein tästä kaverilta saadusta vanhasta saunanpadasta. Pata oli kuhmuinen, tummunut ja vanha, mutta hyvää ruostumatonta terästä. Vein padan tutun yrittäjän pajalle ja hän laittoi siihen 1/2 tuuman hanayhteen. Bauhausista löytyi sopivan kokoinen grilliritilä josta tuli valepohjan luuranko. Sopivan tiheää rosteriverkkoa oli valmiiksi varastossa..
Miten lämmitys? Laitanko pataan yhteen kautta vastussauvan .. Sen pitäisi olla pintalämmöltään riittävän viileä... En halua juoda vahingossa tehtyä savuolutta...  tätä pähkäillessä sain kullanarvoisen vinkin. Tilasin jo tutuksi tulleesta kiinan verkkokaupasta 1000w vastuspannan jonka virittelin padan ulkopulelle. Bilteman autotarvikepuolelta löytyi liimattavaa lämpöeristettä ...
Yhden pitkän iltapäivän kestäneellä virittelyllä oli homma valmis.
Lämmityksen kontrollerina käytän stc-1000 ja lisävarmistuksena lämmönseurannalle MKT maitotankin mekaaninen lämpömittari.
Mäskäin on yksinkertainen. Lämminvesilisäyksillä stepaten ns infuusiomäskäykseen riittävän tehokas. parasta kuitenkin on se, että laitteisto toimii johdonmukaisesti. Lämpöjen hallinta toimii ja  vierresatsin omimaispaino on haluttu.
Mäskäimellä ihanteelisin panoskoko tuottaa 55 litraa vierrettä käymisastiaan... toistaiseksi tämä riittää, mutta mäskäinkattilan voisi helposti vaihtaa hieman isommaksi 100-120 litraiseksi. silloin olisi laitteisto tasapainossa..Panoskoko kasvaisi 80-90 litran tuntumiin. Ehkä joskus, mutta toistaiseksi mennään tällä.
Oma useimmiten käyttämäni mäskäysohjelma:
Mallasta ~ 13kg
1.steppi(sokeroitumistauko) - 30 litraa 72 asteista vettä > mäskin lämpötila 63 astetta  (60-90min)
2. steppi(ulosmäskäys) - 24 litraa 90 asteista vettä > mäskin lämpötila nousee 75 asteeseen (15min)
Huuhtelu: 24 litraa 75 asteista vettä




lauantai 27. helmikuuta 2016

Olutpruuvi


Perjantaina pidettiin olutpruuvi. Nautittiin omien panimoidemme parhaita. Oluen lisäksi Ranskalaista vahvaa sinihomejuustoa, ranskalaista appenzeller tyylistä alppijuustoa, belgialaista luostarijuustoa, kalamataoliiveja ja viinirypäleitä... Rouva häippäsi elokuviin..me turistiin ukkojen "tärkeitä " juttuja ja juotiin olutta :). Illalla oli napa pullollaan ja oltiin pienessä hutikassa...

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Wiinikan panimolaitteet

Laitteisto tänään 14.02.2016
-Vierrepata,mäskäin,huuhteluvesikattila ynnä muut kilkkeet...

Kiitos Ikean ..löytyi lampunvarjostin josta sain tehtyä ilman sen isompia muutoksia huuvan padan päälle. Tämänkokoisella sydeemillä tulee höyryä niin paljon, että sen poistoa pitää miettiä vakavissaan.
Mäskäystä auttaa jos vierrettä kierrätetään . Kierrätyksessä oleva vierre on viisata ikäänkuin sadettaa mallaspatjan päälle. Silloin ei loroteta vierrettä letkun täydeltä vaan rakennetaan jonkin sorttinen hajotin joka saa vierteen tulemaan mallaspatjalle niin, että mallaspatja pysyy ehjänä. Oma hajottimeni on jälleen kerran Ikealaista alkuperää. tarjotinprikka johon porasin muutamiakymmeniä reikiä... Kaunishan tämä ei ole, mutta toimiva.

lauantai 13. helmikuuta 2016

120 litran sähköpadasta panimo

Kylmälaukkumäskäimeni osottautui oivalliseksi peliksi kotikäytössä. Jos sattuma ei olisi astunut kuvaan jatkaisin olutharrastusta edelleenkin laukkupanimolla...Kävi kuitenkin niin, että innostus pohjahiivaoluisiin pitkine kypsyttelyaikoneen sai miettimään isompia kertasatseja. Samalla työmäärällä enemmän olutta... Tehokkaampaa ja taloudellisempaa :) .
Tuttavani kertoi, että huutonetissä on ollut pitkän aikaa kaupattavana Teuvan keittimen 120 litran sähköpata. Voimavirtavekotin 12 KW teholla piti asiakkaat etäällä... Alunperin oli pyyntihinta jossain 250 euron tuntumissa, mutta laski pikkuhiljaa alaspäin kun kukaan ei kiinostunut. Oma 120 euron tarjous meni läpi ja pata vaihtoi omistajaa.
Ensi töiksi vein padan tutun sähkömiehen tarkastettavaksi. samantien jätettiin toinen 6 KW vastus reserviin...  Säätimeen laitettiin lisäkytkin jolla voitiin vaiheita kytkeä päälle ja pois...
Ensimmäinen ajatus jota lähdin kokeilmaan oli "tee se itse" versio tyyliin Braumeister/Grainfather.
Youtubesta ja kotimaan foorumeiltakin löytyi onnistuneita kokeiluja. Oma ideani lähti liikkeelle ajatuksesta jossa mäskäyksen ajaksi pataan laitetaan siiviläpohjainen mäskäyskori ja vierteen kierrätys tehdään pumpulla.  Harrastuskaverilta löytyi n 70-80 litranen rosteripata josta oli tarkoitus raadella se mäskäyspömpeli. Onneksi en raadellut vaan tein kokeiluversion muovisaavista.
Tein muutaman kokeilupanon. kertasatsit 45-60 litran luokkaa...  Systeemi toimi, mutta pikkuhiljaa alkoi kyllästyttämään. Homma osottautui hieman tuhertelun oloiseksi puuhaksi. Mäskäyskorin käsittely vaati nostotaljan. Silloinen kierrätyspumppu osottautui hempuliksi. Mikä pahinta, en saanut mäskäyksen aikaista lämpökontrollia pelaamaan...Lämmöt olivat vähän sinneppäin, lämpöjen steppaus ei onnistunut kuten suunnittelin jne... Oluset olivat ihan ok, mutta prosessi oli keskentekoinen torso. Systeemin olisi varmasti pystynyt kehittämään toimivaksim en epäile yhtään. Päätin kuitenkin toimia toisin. Luovuin yhden kattilan ideastani. Otin lusikan kauniisti käteen ja rakensin tämän sähköpadan ympärille ns kolmen kattilan pienpanimon.
-120 litranen Teuvalainen vesien lämmitykseen ja vierteen keittoon
-kaverilta saadusta n 70 litran rosteripadasta mäskäin
-30 litran hehkuviinipadasta huuhteluvesikattila
-Humlesta hankittu Chugger pumpuksi
-lämpökontrolleri STC-1000 ohjaamaan mäskäintä
heti ensi panolla huomasin, että oikeilla jäljillä ollaan... Touhuun tuli tolkkua.
Lämpötilojen hallinta ja mäskäystehokkuus paranivat verrattuna aiempaan...  Uskon edelleenkin, että yksikattilasydeemikin olisi ajan kaa alkanut toimimaan, mutta pienemmän riesan tie oli tämä useamman kattilan systeemi.







sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Lämpökontrolleri STC-1000

Alkoi pikkuhiljaa tuntumaan epämääräiseltä ja sattumaan luottavalta puuhalta tuo lagerin teko ilman kypsytyslämpötilojen ohjaamista ja seuraamista. Kotiolut.com foorumilla oli asiasta melkoisesti asiaa. Tampereelle muuton ansiosta pääsin tutustumaan täkäläisiin panomiehiin. Sain hyviä vinkkejä asian tiimoilta. Tilasin kaksi STC-1000 lämpökontrolleria kiinan pojilta. Kontrollerihan tulee jää- tai pakastekaapin virtapiuhan ja sähköpistokkeen väliin. Kontrollerin anturi sitten teipataan jääkaapissa olevan olutpänikän kylkeen. säädetään haluttu lämpötila ja kontrolleri huolehtii lopusta...
Omassa sydeemissäni jäähdytyksestä huolehtii tietysti jääkaapin oma kompura jota kontrolleri ohjaa... Tarpeen varalta laitteessa on myös lämmitin... Tätä virkaa toimittaa pieneen kannelliseen peltiämpäriin sijoitettu 60w hehkulamppu...
En ole sähkömies, kytkentöjen teossa turvauduin osaavampien apuun... Ja sydeemit on varmuuden välttämiseksi kytketty vikavirtasuojalla varustettuna...
STC-1000 osottautui simppeliksi sydeemiksi. Ongelmia ei ole ollut. Nykyään ohjaan vekottimella fermentointijääkaapin lisäksi myös mäskäimen lämpöjä--- Jotkut väittävät. että STC-1000 anturi ei kestä nesteessä.. Omani on kestänyt ainakin toistaiseksi.. Jos tulee ongelmia pitää sitten keksiä jotain ...Antureitahan kyllä kaupitellaan monenlaisia...


Kuva



Vielä linkki kiinanpoikien tuotesivulle ;)
http://www.alibaba.com/product-detail/220V-Mini-STC-1000-All-purpose_60130455413.html?s=p&spm=a2700.7724838.35.1.EvOhqq

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Maatiaispilsneriä bruuvaamassa

Kun Pohjahiivaolus innostus iski ei minulta löytynyt lämpökontrolleria puuhaa helpottaman.. Intoa kokeilla löytyi senkin edestä. Tässä vaiheessa asuimme vielä pohjanmaan kodissamme. Käytettävissä oli erilämpöisiä varastotiloja.. päätin siis kokeilla jos käymisastiaa huoneesta toiseen kuljettelemalla onnistuisi edes jollain tavalla asiassa etenemään...  Tähän aikaan panimonani oli kylmälaukkumäskäin ja 33 litran keittokattila.
Tarkoitus oli tehdä samalla hiivalla kaksi panosta. tämä vaati hieman asioiden ajoittamista.
Kun siirsin ekan panon oluen sekundääriastiaan oli toisen panon vierre parin päivän päästä valmistumassa.. Kun vierre oli jäähtynyt kaadoin sen ykkösastiaan jääneen hiivakakun päälle.. Tämän kakkospanoksen olut lähti heti ja tosi ärhäkkäästi käymään... Nuukalle sopiva sydeemi.
Pääkäymispaikkana oli viileähkö ulkovarasto (12-15 astetta, hieman ulkolämpötilasta riippuen)... Diasetyylitauon ajaksi nostin pöntöt tuvan puolelle ja sekundäärikäyminen eteni viileästä varastosta +-nolla lämpöön (varaston kuistilla paksulla pressulla peitettynä...) Hommat tein syksyllä hirvenpyynnin aikaan.. oli sopivan viileää, mutta hirmupakkaset vielä odotti tuloaan.
Toimiihan se homma näinkin, mutta lämpökontrolleri jolla voi ohjailla käymiskaapin lämpötilaa helpottaa touhua oleellisesti.

Maatiais pilsu 1. panoskoko 30 litraa josta vuotavan hanan vuoksi haaskasin pari litraa)
Maltaat:
8,5kg Pilsner
0,5kg Munich
Humalat
60min 200g/Saaz-kukinto
10min 40g Saaz-kukinto
Katkoerohumalaa meni kohtuu paljon ...Keitin tiukan vierteen johon sitten lisäsin laimennukseksi vettä. Tavoite OG 1.050.
Hiiva:
Fermentis Safelager 34/70 4 pussia

Käyminen:
 09.10 Pääkäyminen OG 1.050
14.10. 1.023 siirto Diasetyylitauolle
16.10. Sekundääriin ominaispaino 1.015
28.10 pullotus FG 1.010
106x(1.050-1.010)0 4,24 painoprosenttia alkoholia> 1,26x4,24= 5,35 Tilavuus%
Maatiais pilsu 2. pano
8,5kg Pilsner
0,5kg Munich
Humalat:
60min 180g Saaz-pelletti
10min 70g Saaz pelletti
Hiivaus:
Vierre kaadettiin edellisen satsin hiivojen päälle
22.10 OG 1.050
24.10 1.020 siirto Diasetyylitauolle
22.11. pullotus FG 1.012
Tässä panoksessa tuli tiukkaa 1.072 vierrettä 24 litraa siihen kun laittoi 11 litraa vettä sai OGn 1.050
Panoskoko oli siis 35 litraa.

Yllätys yllätys... Nämä ekat pilsnerit onnistuivat reippaasti yli odotusten. Rehevän mutkattomia maalaisoluita. Mikäli reittari oli tarkkana saattoi löytää hieman diasetyylin makua... Mutta niimpäs sitä löytyy urquellistakin . Ibut lienee olleet jossain hieman alle 40 luokassa... 




Pohjahiivaoluista.

Vaaleat lager oluet ovat maailman yleisin oluttyyppi. Mutta hyvän lageroluen löytäminen/tekeminen onkin jo toinen juttu... Omalla kohdallani pohjahiivaoluiden tekemisen kynnys oli korkea. Olin oppinut muutaman vuoden aikana aivan kohtuullisen hyvien pintahiivaolusten tekijäksi... Olutfoorumeilla tuli aina vain useammin piipahdettua keskustelutryhmissä tutkimassa millaisia vinkkejä lager oluiden tekemiseen olisi tarjolla... Omat makumieltymykset vetivät amerikkalaistyylisten ale olusten suuntaan, mutta uteliaisuus ja kokeilunhalu tekivät tehtävänsä. Nykyäänkin APA on se tyylilaji joka on mieluisin olunen omassa lasissa..Mutta hyvä pilsneri on omalla makumaailmallaan vallannut tilaa... Pilsnerin kirpakka raikkaus on todella suun mukaista. seuraavana haasteena onkin hyvän, mieluiten erinomaisen peruslagerin paneminen. Pitäähän talosta löytyä itsetuotettua olusta myös niille vieraille jotka ovat tottuneet ja tykästyneet tähän "tunturipurojen raikkauteen". Janojuomaa jossa makumaailma ei yllätä... Kunhan se on teknisesti laadukasta. hyvistä raaka-aineista huolella tehtyä olutta...
Periaatteessa homma ei ole mitenkään mahdottoman monimutkaista, mutta on siinä omia ajan kassa opittavia kikkoja...
Nykyisen ajattelumallini mukaan toimitaan näin.
1. Keitetään vierre(tyydyn edellenkin mäskäysohjelmaan jossa sokeroitumistauko on noin 63-64 asteessa. Varttitunnin ulosmäskäys 75 asteessa ja kupariputkesta tehdyllä uppojäähdyttimellä mahdollisimman nopea jäähdytys. En siivitse vierteessä olevaa rupaa sen kummemmin vaan annan sen laskeutua käymispöntön pohjalle. Päivää ennen astiointia lappoan oluen toiseen astiaan selviämään ja sakka jää siihen ekaan pönttöön... Joskus teen myös niin, että heti diasetyylitauon jälkeen siirrän oluen varastokäymään tähän sekundääripönttöön... molemmin tavoin olen päässyt hyviin tuloksiin... joku viisaampi voi varmaankin hyvin perustein asettaa jomman kumman tavan paremmaksi.. minulla ei siihen vielä osaaminen riitä .
2. Vierteen jäähdytys 13-15 asteen lämpötilaan. Pohjahiivaoluen teossa on tärkeää, että oluen hiivausaste on riittävä. Olen omissa touhuissa mennyt kaavalla 1 pussi pohjaoluelle tarkoitettua kuivahiivaa / 11 litraa vierrettä. Hiiva turvotetaan puhtaassa astiassa olevaan veteen (ripotellaan pinnalle, annetaan olla puolesta-yhteen tuntiin sekoitetaan ja lisätään vierteeseen... tämän jälkeen olut ilmastetaan niin, että hiiva saa happea kasvaakseen.. Yksinkertaisimmillaan otetaan ja lorotellaan olutta kauhalla (vähintäänkin...kauhallinen/vierrelitra). Kansi päälle, vesilukko paikoilleen ja astia +12 asteen lämpötilaan...
3.Pääkäyminen. Kun kaikki menee kuten asiaan kuuluu vesilukko huutaa hoosianna ja kuohuva vierre muuttu oluseksi... tätä kestää muutamia päiviä.. kun homma alkaa hiipumaan onkin vuorossa diasetyylitauko.
4. Diasetyylitauko... Voihapon maku on se jota tällä touhulla yritetään hieman hillitä tai työntää taka-alalle... Homma menee yksinkertaisuudessaan näin... Nostetaan käymisastian säilytyspaikan lämpötilaa +18 asteen tuntumiin.. Päivä tai kaksi annetan olla ja nyt siirretään takaisin viileään.
5. Sekundääriastiointi. joskus teen, joskus en... Ehkä aavistuksen verran kirkkaampia/sakattomampia oluita pitäisi tulla...mutta ilman tätäkin olen kyllä hyvin kauniisiin silmää miellyttäviä olusia onnistunut tekemään.
6. Lagerointi... Käymisastia on siirretty +12 asteeseen.. Siitä sitten lasketaan hissun kissun (joka toinen pv 2 astetta) lämpötilaa alaspäin... mennään aivan 0 asteen tuntumiin ... Siihen sitten jätetään kypsymään...Vähintään muutama viikko.. Joskus pitempäänkin...
8. Astiointi... Pannaan olut pulloihin tai kegiin ... ja taas .. annetaan ajan tehdä tekosiaan.. Viileässä kellarissa nestemäinen kulta kypsyy. Aina silloin tällöin haetaan sopiva maistiainen. Kaadetaan olutlasiin, nostetaan lasia ja valoa vasten nautiskellaan kauniin puhtaasta oluesta,,, Seuraavaksi annetaan hajuaistille vuoro... Nyt olunen on lämmennyt sopivasti ensimmäistä suullista varten... Pitkä työ saa arvoisensa palkkion. Nestemäisen kullan maku tuntuu suussa ja kitalaessa... Kunhan kaikki on onnistunut kuten tarkoitus oli...  Ensi maistelun saa tehdä kiitollisena ja lapsellisenkin onnellisena.. Analyysien ja arvioiden teko saa vielä odottaa...
 photo IMG_0444_zps5f3205d6.jpg

lauantai 2. tammikuuta 2016

Simppeli Syysolut (Iron Lady)

 Määrä:30 litraa
Tyyli:Ale
Hiiva: Kuivahiiva Fermentis Safale 04

Maltaat:
VikingMalt:
Pilsner 5,00kg
Munich 4.00kg

Humalat:
60min: EastKent Golding 42g
30min: EastKent Golding 40g
10min: Cascade 40g
kirkasteeksi: Irish mossia 1 teelusikallinen 10mi ennen keiton lopetusta

Mäskäys: Infuusiomäskäys(sokeroitumistauko+ulosmäskäys
Sokeroitumistauko: 60 min
 18 litraa 77 asteista vettä > mäskin lämpötila 66 astetta . 60 min, mäskin sekoitus n 15 min välein
Ulosmäskäys: 15 min
Lisätään 10 litraa kiehuvaa vettä> mäskin lämpö 75 astetta .
Huuhtelu:
10 litraa 75 asteista vettä..  jatkuva huuhtelu  vierteen laskun lopuksi..

Vierrettä keittoon 29 litraa> keiton jälkeen 27 litraa vierrettä jonka OG 1.057 lisäsin 3 litraa vettä jolloin OGksi tuli 1.050

hiiva sai turvota lasillisessa viileää vettä.
Vierteen jäähdytys kuparikierukasta tehdyllä uppojäähdyttimellä n 20 asteeseen.
hiivaus
seuraavana päivänä alkoi pulputus.. pääkäymisen loputtua siirsin oluen sekundääriastiaan selkenemään. tästä reilun viikon kuluttua pullotus. (pulloihin hiilihapotus lisäsokerilla 0,3 pulloon puoli teelusikallista ja 1/2 litran pulloon teelusikallinen.
FG: 1.011
106x(1.050-1.011)+jälkikäymissokerin tuottama alkoholi= paino% 4,4
4,4p%x1,26= 5,54 tilavuus%
kun olut valmistui olin varsin tyytyväinen. kylmälaukkumäskäin osottautui kelpo peliksi. olut oli maultaan tyypillinen ale jossa Cascade humalan tuottamat sitrusmaiset maut tuntuivat kielellä...
ei mitään elämää suurempaa, mutta kelvollista.
rautarouvaa 2. photo 1702-014002_zps8d291088.jpg


Kotiolutta kylmälaukulla.

Muutama saavissa pussimäskätty olutsatsi oli kivaa kokeilua, mutta kohtuullisen vaivalloista puuhaa... Mäskin lämpötilojen hallinta osottautui ärsyttävän sattumanvaraiseksi... Varsinkin kun aluksi yritin pitää kiinni 3-lämpöaskelman infuusiomäskäyksestä...  Osaaminenkin oli pikkusen hakemisessa joten melko sattumanvaraista lämmönsahuuhtahan se oli...Onneksi olusen mäskääminen nykyajan maltaista onnistuu ilman kommervenkkejä... tärkkelys muuttui sokeriksi niinkuin tarkoitus olikin..
Rustasin kylmälaukkumäskäimen ja se osottautui melkoisen toimivaksi. Helppo puhdistaa, lämmöneristystä löytyy... Vierteen kierrätyksen tein laskemalla hanasta pikkuhiljaa lorotellen ja sitten kauhalla spakettisiivilän läpi mäskin päälle takaisin... Lopuksi sitten kiehuvaa vettä joukkoon muutama litraa.. Mäskin lämpötila nousee 75 asteen tietämiin ja varttitunnin ulosmäskäyksen jälkeen vierre kattilan... ämpärillinen lämmintä verrä huuhteluksi.. saa viimeisetkin sokerit liemeen... (vierteen lasku hitaasti lorotellen 1-2 litraa minuutissa)...
Mäskäimessäni ei ollut lisälämpövastusta... Sen vuoksi pidin laukun päällä makuualustaa ja vilttiä lisäeristeenä.. Siltikin piti sokeroitumistauon aikana pariin otteseen lisätä pari kauhallista kiehuvaa vettä... Lopuksi sitten hommasin 2 kw sähkövastuksen ja laukkumäskäin oli valmis...
Vierteen keittoon sain ostettua 33 litran teräskattilan. Kaasupolttimella sai vierteen kiehumaan melkoisen nopeasti ja oli helppo säätää kiehuminen "rullaavaksi".  Tällä systeemillä tekee 25 litan satseja melkoisen vaivattomasti..

perjantai 1. tammikuuta 2016

Kylmälaukkumäskäin

Ekat saavimäskätyt oluet osottautuvat sen verran juotaviksi, että innostus heräsi. Halusin hieman helpottaa puuhia ja netin ihmemaailmasta löytyi vinkkiä tiedonjanoon... Ekaksi piti alkaa suunnittelemaan mäskäintä. päädyin  n 45 litran vetoisesta kovamuovisesta kylmälaukusta tehtyyn mäskäyslaatikkoon... Toiseen alanurkkaan hana ja tiheästä rosteriverkosta tehty välipohja siiviläksi... Laitteisto on simppelin yksinkertainen ja sillä on helppo tehdä olusia... Etuna halpa hinta, eristykset valmiina. Ei tarvitse välttämättä mitään lämpövastuksia..Kunhan kietoo viltin tai makuupussin lisäeristeeksi...
Toimiva systeemi ja pikku virittelyllä sillä saa mäskättyä kelpo oluita.

 photo rosessikaavio_zpsulgeyazj.jpeg